torstai 17. tammikuuta 2013

Ekoja juttuja

Tällä viikolla on kerennyt tapahtumaan jo pari tän vuoden ekaa juttua, joista oon tosi innoissani!

Vuoden 2013 ensimmäinen...

- Valmennus! Tai no, viimeisestä kerrasta olikin jo 3kk aikaa. Penina tuli pitämään meille tosi kivan kouluvalmennuksen, jossa keskityttiin vain lähinnä siirtymisiin ja siihen, että saisin taas tamman työskentelemään rehellisesti. Denise oli ihan kiva, ja noottia ei tullut kuin siitä, että olen ratsastanut Deniseä liian laiskasti enkä ole vaatinut siltä paljoa :D Muuten aikalailla kaikki taas kohdillaan!

- Maasto! Peten kanssa lähdettiin suht myöhään eilen illalla maastolenkille. Oli tietysti jo ihan pimeää, mutta varustauduttiin kohtuullisella määrällä heijastimia. :D Vielä ostoslistalla olisi heijastinratsastusloimi ja häntäheijastin, muuten alkaa olla jo aika kivasti koristeita maastokamppeissa.

Photobucket

- Puomitreeni! Raahasin yhden puomin kentälle (:D) ja Peten kanssa harjoiteltiin sitten askeleen osumista siihen. Aika hakua pitkän ajan jälkeen... Lisäksi ekaa kertaa saikun jälkeen haettiin myös ratatempoa, mitä vauhtia pingotaan sitten esteradoilla. Eka sain käskeä ponia oikein kunnolla, kun ollaan niin paljon hissuteltu, mutta lopulta poni innostui valtavasti itsekin!

(ja sitten heppailusta poikkeavaa...)

- Leffateatterissa käynti! Kävin kaverin kanssa katsomassa Hobitti - the unexpected journey ja vaikka pelkäsinkin ihan hulluna ja en pystynyt kaikkia kohtia katsomaan (K12... en ole mikään rohkein leffakatselija :D), rakastuin elokuvaan todella, pakko mennä katsomaan jatko-osatkin! En tosin yllättynyt että näin kävi, noin Sormusten Herran trilogiaankin rakastuneena...



- Tähdenlento! ♥ Ihan sattumoisin satuin katsahtamaan taivaalle tarkastelemaan tähtiä, ja tadaa heti näkyi tähdenlento, selvemmin kuin koskaan aiemmin! Mut on tosi helppo saada hyvälle tuulelle, ja vaikka sinäkin päivänä oli kylmä ja mua väsytti kamalasti, piristyin hirmuisesti tähdenlennon nähdessäni ja hymyilin loppuillan! :D


Huomiseksi ajattelin yrittää taas päivä kuvina -postausta, jos muistan latailla kännykän ja muutenkin ottaa sillä kuvia :)!

4 kommenttia:

  1. voitko tehä teijän tallist esittelypostauksen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en valitettavasti, koska ei ole meidän oma talli vaan isompi yksityistalli :/

      Poista
  2. Pete on niin suloinen! ^.^ itekin kävin sillo kattomassa Hobitin, oli ihan älyttömän hyvä, jatko-osia odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pete kiittää! :D Ja niimpä, en kyllä jaksais odottaa ensi jouluun! Ihanan piristävää ja uutta (mutta jollain tavalla ihanan nostalgista :D) leffa-alalla nuo hobitit :)

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)