torstai 26. joulukuuta 2013

Vuonna 2013...

Sain tän mun lempihaasteen Riinalta, kiitos! Oisin tämäntapaisen toteuttanut jokatapauksessa, mutta haasteenahan se on hauska tehdä ;)

Haasteen ideana on kertoa 10 parhainta, ihaninta, hauskinta, kamalinta, mutta mieleenpainuvinta tapahtumaa vuodelta 2013, sekä toiveita, odotuksia ja miksei lupauksia vuodelle 2014.


Sanotaanko vaikka suoraan, että tämä vuosi on ehdottomasti ollut paras ikinä. Mulla on keväästä asti ollut jotenkin jatkuva onnellisuusflow-päällä, joka ei vaan ole ottanut laantuakseen (paitsi ehkä joinain viikonloppuaamuina, hehe). Ja kuten aina, oon muuttunut viime vuodesta tosi paljon. Tällä kertaa en pelkästään ole henkisesti kasvanut kuten aiemmin, vaan mun elämäntapa ja asenteet on muuttuneet huikeasti.

Oikeasti ei viime vuodelta mikään mieleenpainuvista jutuista ole kamalia, joten vaan tällaisia iloisia juttuja saatte nyt lukea! Kymmeneen onkin vaikea saada tiivistettyä nämä, mutta yritetään!

VUONNA 2013...

1. Olin isosena kahdella ihanalla riparilla
Aivan ihanat leirit, molemmilla leireillä meillä oli niin huippu isosporukka, ja molemmista jäi niin paljon ihania muistoja! Talviriparin yhteishenki ja sattumukset, sekä kesäkuun ihanat ilmat ja ulkoilut. Ai että, ikävä näitä aikoja ♥


2. Sain oman kitaran
Vihdoin, vihdoin, vihdoin! Tästä oon haaveillut koko pienen ikäni. Ja nyt mulla tuli viimein mahdollisuus opetella soittamaan oikeasti. :-) Rakastan mun pientä kultamussukkaa!!


3. Ratsastin Makella
Iiiihan mieletön fiilis päästä ratsastamaan omalla kasvatillaan, jonka kanssa on ollut tekemisissä aivan ensimmäisistä tunneista alkaen. Makke oli niin huippu!! Vitsit haluun kavuta sen selkään taas :-) Muutenkin kaikki uusi touhuilu pikkupojan kanssa on antanut mulle niin paljon. 


4. Vietin paljon aikaa kavereiden kanssa
Aaaaa, rakastan teitä kaikki kamulit, vaikka vain pieni osa teistä kaikista ihanuuksista nyt tänne blogin kuvaan pääsitte! Niin hauskoja ja hulluja juttuja, muutenkin tuli vietettyä ja asuttua kavereiden nurkissa koko vuoden ajan... Rakastan teitä ♥


5. Olin ihanalla heppaleirillä!
Metsäpirtin kutoset, ihania ootte ♥ Peten kanssa vietettiin aivan huiput viisi päivää siellä, lämmöllä muistelen jokikistä tyyppiä ja hetkeä, vaikka näin joulukuussakin on tyyliin lämpimämpää ja kuivempaa kuin silloin :-D Vitsit, ikävä tota paikkaa! (plus pääsin varmaan kuuden vuoden tauon jälkeen ratsastamaan shettiksellä - Nona (kuvassa), aivan superhuippuihanapikkuponi!)


6. Autoilin
Ajelin kesällä hiekkateitä, elokuussa tein teoriat ja nyt loppuvuodesta ajotunteja tullut käytyä. Vitsit kun toi ajaminen on kivaa, mutta aika pelottavaa! :-D Se hemmetin auto vaan sammuu koko ajan...


7. Onnistuin muuttamaan pysyvästi elämäntapoja
Koko vuoden koitin aihetta opiskella ja opetella terveellisimpiin elämäntapoihin, mutta erityisesti heinäkuun lopulla se lähti. Nyt parempikuntoisena ja seitsemän kiloa kevyempänä olen niin paljon itsevarmempi ja onnellisempi ja eritoten hyvinvoivampi! En voinut todellakaan hyvin vuosi sitten, henkisesti kuin fyysisestikään, nyt kaikki on paljon paremmin :-)


8. Keikkailu
Hurtsin konsertti, Cheekin ja Brädin keikat, Summerup, Maata Näkyvissä, -festarit, yksityiskeikat, omat esiintymiset, levyjulkkarit, konsertit.... 
Viime vuonna tuli käytyä keikoilla ihan hullun paljon! Ja mikä parasta, onnistuin myös pääsemään omasta kauan aikaa olleesta esiintymispelosta eroon. Alkusyksystä en uskaltanut koulun kuoron treeneissä laulaa kunnolla ääneen, ettei vaan vierustoveri kuule - joulukirkossa vedin soolo-osuuden monen vuoden tauon jälkeen, ja selvisin hengissä!! :-)


9. Sain uuden puhelimen
Vanha rakas vaaleanpunainen onneton Samsungini otti ja petti kolmen vuoden yhteiselon jälkeen, ja sain uuden kultamussukan tilalle! Samsung Galaxy S4 mini on poikaseni nimi, ja varsin super tyyppi onkin :-D Hyvin se on kestänyt, vaikka kovassa menossa välillä lenteleekin lattialle.


10. Starttasin pitkästä aikaa aluekisoissa!
Kolmet aluekisat tuli Peten kanssa käytyä. Vaikka menestystä ei tullutkaan ja ei kyllä todellakaan mennyt aina putkeen, oli silti kiva fiilis koko kauden ajan! :-) Ihana oli kiertää kisoja, tuli ihan vanhat ajat neljän vuoden takaa mieleen... No, josko ens kaudella sitten taas!


Ensi vuosi tuleekin olemaan mulle tosi merkittävä, tapahtuu Isoja Juttuja!
Heti tammikuussa täytän 18, saan (toivottavasti) autokortin, sitten on Wanhojen tanssit, keväällä filosofian ja syksyllä yhteiskuntaopin kirjoitukset... Nuoremmatkin kaverit alkavat täysi-ikäistyä ja mulla olisi elokuussa edessä ensimmäinen kokonainen marathon juostavana!

Hahaha indeed! kuva: weheartit.com

Lisäksi tietysti Makke täyttää jo neljä, haaveena olisi päästä syksyllä keikaroimaan johonkin harjoituskisoihin. Myös ehkä muiden ponien ratsastusta ja ratsutusta, ja tietysti kahden valkoisen karvakasan kanssa touhuilua! Petellä haluisin startata vielä pikkuluokkia, Denisen kanssa koitan myös saada treenit käyntiin (kun saadaan vaan tamma kuntoon!) ja oikeasti niitä startteja ensi vuonna alle. Ensi vuosi menee vielä kotinurkissa ja turvallisesti lukiossa, joten aion nauttia täysillä siitä vuodesta, kuten tästäkin!! :-)

Heitän tämän haasteen seuraaville: Anna, Laura, Jenna, Julia & Suvi! :-)

10 kommenttia:

  1. Fail Anna sai ton haasteen jo ;) mut tää oli hyvä!!

    VastaaPoista
  2. Vaikka oon sun blogia jo seuraillu pitempään yllätyin tuosta sun muodonmuutoksesta! Huikeeta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutos on vielä niin pieni, ettei sitä blogia seuraamalla pystynytkään huomaamaan :) mutta kiitos! :)

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)