lauantai 7. kesäkuuta 2014

Tulevaisuus = !??!?!?

Aika ottaa itseään niskasta kiinni, potkasta persauksille ja tehdä loppurutistus!?


Kaikki eilen Finnderbyä katsomassa olleet saatoitte nähdä ihka-aidon elävän zombin maleksimassa pitkin kisa-aluetta. Kyllä, sen zombin nimi oli Milla! Äiti herätti minut puoli kahdeksalta "nyt mennään Ypäjälle" -hehkutuksella. Kolme yötä valvoneena sekä päivisin nukkumisen sijaan kaikkea muuta kivaa tehneenä ei automatkan ajan nukkuminen paljon lohduttanut. Silmäpussini ovat kieltämättä tyrmäävän kauniit!

Jokatapauksessa äidin salainen suunnitelma (>:D jäit kiinni!) luultavasti onnistui, sillä tuollaiset kisatapahtumat tuottavat mullekin aina ihan uudenlaista ratsastuspuhtia. Tämä ei siis tosiaan ollut eka kerta kun tuli "voi vitsi olis kiva alkaa taas treenaa kunnolla" -fiilis, mutta kuitenkin tällä kertaa siinä fiiliksessä oli vähän haikea ja järkyttynyt lataus.

c. Johanna Salmi, kiitos! :)

Mullahan tulee kohta aika vastaan. 

Kysymykset siitä, mitä minä teen lukion jälkeen saati mitä poneille sitten tapahtuu, olen kuitannut sillä, että siihenhän on vielä niin pitkä aika. Mutta mitä tämän kesän jälkeen tapahtuukaan? Meikäpoika on abi, kirjoitan ensi keväänä (toivottavasti!) itseni ulos läheisestä lukiosta, ja sittenhän vasta maailma onkin avoin! Mitäs sitten!?

Opiskelujeni suhteen en jaksa edelleenkään stressata. Tiedän kirjoittavani oikeat aineet lukiossa, koska ne kiinnostavat minua (FF, YH, HI). Mutta se, onko jatko-opintopaikka sitten humanistinen tiedekunta, valtiotiede, yhteiskuntatiede, oikeustiede... Empä ole varma. Yliopistoon kuitenkin ensi keväänä haen, tärppää ekalla (tuskin :D) tai ei.
Pointtini tällä tekstillä kuitenkin on se, että abivuoden jälkeinen epätietoisuus iski minulle tänään tosi vahvana päin naamaa. Ihan perinteistä abien pelkoa se ei ehkä ole, vaan sanottaisiinko että tämänhetkinen fiilikseni on heppatyttöydellä höystettyä ylioppilaspelkoa.


Suurin ahdistus iski ajatuksesta, että nyt olen viimeisiä hetkiä tilanteessa, jossa voin panostaa ratsastusharrastukseen 100%. Vanhempani auttavat vielä sekä rahallisesti että monella muullakin tapaa harrastustani, sekä opiskeluni eivät vielä häiritse kohtuuttoman paljon. Parhaimmillaan reilun vuoden päästä minulla on kuitenkin jo opiskelupaikka toisella paikkakunnalla. Mitä sitten tapahtuu?



Tulee menemään varmasti joitakin vuosia, ennen kuin mulla olisi taas mahdollista omistaa useampia hevosia, tai edes kilpailla ja valmentautua yhdellä kunnolla. Silloinkin elämäntilanteeni saattaa olla aivan toinen! Hevoset varmasti tulevat ainakin jollain tavalla aina kuulumaan elämääni, mutta kunnollinen panostus ja omistautuminen lajiin tulee väistämättä vähenemään lähivuosina edes jonkin verran.


Niimpä eilen, kun hipelsin uutta ihanaa tyttömäisen räikeänpinkkiä satulahuopaa ja maalailin tulevaisuuden kauhukuvaa kerrostalossa yksin 70 kissan kanssa asuvasta köyhästä opiskelijarukasta, tosiaan tajusin, että nyt on meitsin aivan viimeinen hetki ryhdistäytyä. Ei mulla silmissä kiilu mitään jokaviikonloppuista kisarumbaa, mitä meininki meilläkin oli jokunen vuosi sitten. Sitä en enää koe tämän harrastuksen itseisarvona.
Mutta ehkä mä nyt rupean satsaamaan ratsastukseen ja heppoihin tämänhetkisen puolipanostuksen sijasta vielä enemmän. Takoa nyt kun rauta on vielä kuumaa. Ja panikoida vähän lisää ;D

Sillä mitä jo pelkästään vuoden päästä tapahtuu = ?

Uusi överi-ihana satulahuopa :D♥♥

Mites muut tulevat heppatyttöabit, joko pohdiskelette näitä asioita? Myös jo tästä tilanteesta jollain tavoilla selvinneet, kertokaahan toki teidän tarinanne, miten heppaharrastuksen jatko-opinnoissa kävi! :)

4 kommenttia:

  1. En tiedä yhtään, että mistä tää tuli, mutta näkisin sut jotenkin ihan selvästi opiskelemassa oikeustieteitä tai valtiotieteitä :D Ite oon vasta lukion ykkösellä, mutta nyt ainakin on sellainen fiilis (ja ollut jo kauemmin), että eläinlääkikseen ainakin yritän hakea, en kyllä ekalla tule sinne koskaan pääsemään mutta saahan sitä yrittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat ollut kyllä aiemmin olleet aika vahvoja vaihtoehtoja, mutta nyt tuo yhteiskuntatiede/humanistinen on alkanut kiinnostaa vielä enemmän :D Vitsi, mahtavaa että sulla on noin selkeät suunnitelmat! Mulla on vaihdellut lääkiksestä oikikseen ja siitä teknilliseen... Saas nyt nähdä mihin oikeasti edes haen saati pääsen! :''D

      Poista
  2. Mulla kävi heppaharrastuksen kanssa ylioppilaaks valmistumisen jälkeen niin, että ponini meni kotipaikkakunnalleni tuttavalleni ylläpitokotiin (ja itse päädyin sinne humanistiseen tiedekuntaan :D ) Poni on onneks hyvässä kodissa, mutta täytyy kyllä sanoa että otti se aluksi mahdottoman koville luopua harrastuksesta, joka on käytännössä ollut koko elämä edelliset 10 vuotta. Nykyisin käyn aina kotona käydessäni moikkailemassa myös ponia ja toiveissa olisi, että kun valmistuminen ja työelämä tässä toivottavasti muutaman vuoden päästä koittaa, voisin poninkin ottaa takaisin itselleni. Kannattaa siis opiskella hyväpalkkaiseen ammattiin ;D (missä en kyllä ite oo onnistunu :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti raskasta, mutta onneksi sun ei tarvitse kenties lopullisesti luopua ponista - tällaisessa diilissä on kyllä puolensa! :) Voi kun itsellekin löytyisi joku fiksu ratkaisu.. Ja tosiaan, kun on heppaillut suurimman osan elämästään erittäin aktiivisesti, varmasti itsellenikin pidempi tauko heposista tulee olemaan melkoinen kulttuurishokki :D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)