perjantai 18. heinäkuuta 2014

Ja tästä piti tulla iloinen kuulumispostaus

Yleensä pyydetään aina kertomaan ensin huonot uutiset ennen hyviä. Tällä kertaa toteutan tapahtumat kuitenkin aikajärjestyksessä, eli hyvät ensin, vaikka se onkin vähän murskaavaa... Sillä se on vaan niin hullua, miten asiat voivat vuorokauden sisällä muuttua niin radikaalisti.

Tiistaina saatiin Petelle viimein kengät. Vihdoin viisi viikkoa kestänyt Peten sairasloma päättyi!
Peten kengityksen jälkeen olin niin hyvällä fiiliksellä, että päätin tarttua tuumasta toimeen ja pestä Denisen päästä varpaisiin! Pidettiin kivat kahden tunnin vaahtobileet, jonka jälkeen tamma näytti huisin kiiltävältä! Kuivateltiin kävelyreissulla tamman karva, jonka jälkeen poni pääsi pihalle. Se iltaan mennessä tosin oli jo käynyt piehtaroimassa, mutta on se silti vähän puhtaamman näköinen edelleen ;)



Fiilikset oli siis tosi korkealla! Aloin katselemaan jo Deniselle kisoja elokuulle, ja Petenkin kanssa suunnittelin vähän tuota syksyn kisailuja. 
Vähän mieltäni tosin varjosti kummallinen kipu oikeassa jalassani, jonka myötä en ole voinut kävellä sillä kunnolla reiluun viikkoon, koska se automaattisesti pettää aina alta. Linkuttamalla olen ponien taluttamisesta ja muusta reissailusta silti ihan kunnialla selvinnyt, niin ajattelin, että eiköhän keskiviikkona lääkäriltä kuuluisi jotain järkevää kommenttia tuon koiven hoitoon - juoksukunnossa kun halusin kuitenkin olla kuukauden päästä marathonilla!



Keskiviikkoaamuna seikkailin ja eksyin Helsingissä ihan huolella että minua ihan nauratti, mutta lääkärin vastaanotolle päästyäni hymy hyytyi. Lääkäri epäili lievää rasitusmurtumaa, ja lähetti mut kuviin. Kepit sainkin heti sieltä messiin. Lääkäri kuitenkin uskoi, että hyvässä tapauksessa joutuisin ehkä jättämään juoksemisen vain muutamaksi viikoksi; mutta muuta liikuntaa, kuten pyöräilyä, uintia ja ratsastusta, jalka kestäisi. 

Kuitenkin piti odottaa kuvien tuloksia seuraavaan päivään ja ottaa ihan rennosti. No, minähän otin - tuli kinkattua Helsingissä n. 3km matka kyynärsauvoilla ja voin sanoa, että se on rankkaa!! :D Illalla kuitenkin halusin vielä lähteä Metsäpirttiin moikkaamaan leirillä olevia tuttuja, kun siellä oli vierailuaika. Kiva oli nähdä teitä kaikkia! Joo, kyllä mä yritän rauhoittua... ;)

Pirtissä on aina niin ihana fiilis... ♥ Ihan harmittaa, kun en tänä vuonna päässyt leirille - kuin vaan nuuskimaan tunnelmaa! ;_;

Torstaina lääkäriltä tuli kuitenkin ikävä soitto magneettikuvia koskien. Sääriluussani on rasitusmurtuma. Tai selkeää murtumalinjaa siinä ei ole, mutta niin vakavia ja vahvoja muutoksia ympäri luuta, että hoito vastaa pahaa rasitusmurtumaa. Olen nyt 3vko täydessä liikuntakiellossa, jalalla ei saa varata yhtään, ja elokuussa menen röntgenkuviin katsomaan, pitääkö jalalle tehdä jotain vai onko paraneminen lähtenyt käyntiin... 

Ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni omistan kyynärsauvat. Inhoaisin niitä, elleivät ne olisi nyt mun ainut tapa päästä liikkumaan.

Oon täysin musertunut. 
Ensinnäkin mun seiskaluokkalaisena keksimä päähänpinttymä, suurin unelmani, juosta Helsingissä elokuinen marathon nuorimmassa ikäluokassa (18v), vietiin multa heti - saan aloittaa juoksemaan aikaisintaan lokakuun lopulla. Ehkä.

Toiseksi, olen treenannut kyseiseen kisaan kauan ja paljon ja eri tavoin, ja fyysinen suorituskykyni on tällä hetkellä parempi kuin koskaan. Mulla on ihan tajuttomasti energiaa, ja on turhauttavaa, kun en pysty tekemään yhtään mitään. Ahkera liikkuminen on ollut osa elämääni aina, ja se on ollut mun tapa purkaa ajatuksia, paineita, iloja, suruja. Mikään maailmassa ei ole ihanampaa mulle kuin liikkuminen.

Tämä ajatus on tällä hetkellä se mun suurin lohtu. Välillä asiat vaan menee miten menee, yrittäisitpä mitä tahansa - sille ei vaan voi mitään :)

Kolmanneksi, multa on nyt viety niin paljon asioita ja mahdollisuuksia. Autoni hajosi pari viikkoa sitten, joten en edes pääse kulkemaan (skootterointi ei nyt oikein onnistu...) ja näkemään kavereita. Olen kodin vanki, en voi tehdä tallilla mitään. En voi ratsastaa, vaikka kerrankin hevoset ovat molemmat kunnossa. Syksyn salibandy jää multa väliin. Loppulomani tulen viettämään kotona, päivisin yksin, omistaen vain yhden toimivan jalan ja tiedän jo etukäteen, että tästä tulee helvettiä.

Pettymys on niin suuri. Ja se, että koko loppuloman joudun istumaan himassa ja halailemaan vain krokua...

Onneksi monet tutut ovat ilmoittaneet voivansa autella mua Peten ja Denisen liikuttamisessa, ihanaa! Eilen serkut Jenna & Julia tulivat ratsastamaan. Ponit menivät todella hyvin. Denise ei ole koskaan kulkenut Jennan kanssa niin hienosti kuin eilen. Petellä ravattiin vähän nyt ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun alun, ja se kulki innokkaasti ja todella nätisti. 
Tänään Petellä kävi sen entinen omistaja ratsastamassa, ja oli kuulemma ollut kivaa. :)

♥ Kiitos ihanille tyttösille avusta :)

Pete oli niin hieno, etten kestä. Kaipuu pienen ponin selkään on niin suuri.. ♥ Viimeksi olen ollut sen selässä 10.6.

Niimpä mä toivon, että nämä asiat tästä selkenisi, ja että tämä liikuntakielto jäisi vain tähän kolmeen viikkoon. Koska suurimpana huolena mulla on oma psyykkeeni. Olen todella pettynyt ja surullinen. Kaikki tämä kova työ ja unelmointi valuivat hukkaan juuri loppumetreillä. Ja kun kyse olisikin vain yhden hassun kisan peruuntumisesta.

18 kommenttia:

  1. voi ei! en vovi edes kuvitella kui pahalta tuntuu :( ku ei pääse poneilemaan, juoksemaan (maratoni yms..) seka mitää muutakaan oikeastaan :(! tsemppii ja koeta pärjäillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, ja ärsyttää olla vaivaksi muille... Tallihommiakaan kun en pysty tekemään ollenkaan, enkä yksin pääse edes tallille poneja moikkaamaan :/ kiitti paljon!!

      Poista
  2. tiiän miltä susta tuntuu (ainakin melkeen) ku itellä meni viime keväänä polvi rikki kun yks kaunis päivä olin lenkillä ja kepeillä koikkelehdin melkeen kuukauden. sen jälkeen meni melkeen puol vuotta ennenku pystyin ees vähän juoksemaan ilman että tuntuu ku koko jalka irtois. ja nyt ku oon taas alkanu aktiivisemmin käymään lenkeillä niin en pysty kauheen pitkiä matkoja vieläkään juoksemaan kun alkaa muuten sattumaan polveen. ikinä en saanu tietää että mikä siinä oli ku iskä kävi hakemassa kepit niin arvauskeskuksessa sanottiin että "ei sitä tänne tarvi tulla sitä näyttämää, syökööt buranaa jos tarvii". voin vaan kuvitella miten paljon sua harmittaa ku et pysty juoksemaan :/ tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, toi on kyllä niin tylsää!! :( polvet on niin hankalia paranemaan. Tsemppii sullekin! <3

      Mä menin suoraan yksityiselle, koska tiesin jo suoraan mitä terveyskeskuksessa olisi sanottu, kun vaiva oli ollut vasta viikon. Huh, onneksi menin, sillä jalka olis tietysti mennyt vielä pahemmaksi....

      Poista
  3. Eikä! Tosi turhauttavaa ja ärsyttävää,vihdoinkin ponit ois ratsastuskunnossa ja sä olet tosi ahkerasti jaksanut treenailla tota maratonia varten..:/ Mutta parempi että menit sinne lääkäriin nyt kuin että se olis selvinnyt vasta vaikka silloin maratonilla kun jalat lähtee alta!;):( Tsemppiä sulle!(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, välillä tää ajoitus on niin loistavaa. :( Ja toi on ihan totta! Mieluummin jätän sen tänä vuonna väliin, kuin että olisin kovista kivuista huolimatta vielä treenannut ja sinne mennyt ja pilannut jalan ehkä niin, ettei sillä juostaisi enää ollenkaan! Kiitti tosi paljon! :)

      Poista
  4. Mulla oli talvella jalka sökönä ( osittain vieläkin... ) ja jouduin kauan eri tutkimusten kautta odottaa "tuomiota". Kun se viimein tuli, jalan käyttö kielloksi tuli kuukausi, ja siitä eteenpäin rauhallinen kuntoutus. Mä oon kans kova liikkumaan, ja jos pariin päivään ei pääse liikunnalla purkamaan energiaa, tuntuu et pää hajoo. Kävin silti kuntosalilla, tein vähän toista jalkaa ja yläkroppaa. Lisäksi minulla oli mahdollisuus päästä kärryilemää yhdellä ponilla, siitä tunti itsensä niin vapaaksi. Uhmasin kyllä sääntöä vähän ja menin ilman satulaa muutamaan otteeseen, tyhmää ehkä joo muttei onneksi tullut mitään.

    Joo tän pointti oli yrittää kertoo miten mun pää ( jotenkin) jaksoi sen liikuntakieltojakson toivottavasti on jotain apua :) lisäksi mulla motivaatio kasvoi niiiin korkealle tuon saikun alla, että sitä riittäisi vieläkin vaikka muille jakaa! Tsemppiä vielä ja mulla on peukut pystyssä että jalka tulis nopeesti kuntoon :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kaikki vinkit sun muut tulee enemmän kuin tarpeeseen! :) Kuntosalille en varmaan ainakaan aluksi pääse, koska lähimmät on just tuolla 15km päässä, ja tosiaan ei sitä autoakaan mulla ole. Mutta kovasti tässä koitan jo suunnitella, mitä kaikkea liikuntaa voisi itselle kehitellä :') itse oon tosin enemmän kestäyyslajien, kuin esim. saleilun ystävä, vaikka tuleekin lihaskuntoa tehtyä "koska pakko" ;D Tällä hetkellä kyllä mikä tahansa liikkuminen on erittäin plussaa pääkopalleni!

      Kiitos vielä kerran kommentistasi, enköhän mä selviä :3 ja motivaatiota varmasti kyllä löytyy! Liikkumattmuus kyllä herättää ajattelemaan ihan eri näkökulmasta :)

      Poista
  5. ounou :'( teilläkaikilla tuntuu olevan kokoajan jollakin jalka paketissa.. :/ mut hei tsemppii ihan sikan ja nyt parane ja äkkii ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jep, taitaa seura tehdä kaltaisekseen... Kiitos :)<3

      Poista
  6. Voi eii ! ;__; veit sanat suustani! mulla oli todella paljon suunnitelmia kesäks ja suunniteltuna myös koko kesälle kisakalenteri melkeinpä jokatoiselle viikonlopulle ja kantakirjauskin piti olla. reenasin heposen kans joka päivä. Sitten 14. toukokuuta multa murtu nilkka. Just ennen kesälomaa :( Se Leikattiin ja kuus viikkoo kipsii. Kipsin poisoton jälkee 6 viikkoo viel astumakieltoo. Mitään en voinu tehdä, olin kirjaimellisesti kodin vankina. Kaikki joutu passaan ja tuntu kauheelta riesalta.. Mut onneks kaverit tuli piristää! Sit lainattiin mulle pyörätuoli, ja se autto paljon! Pystyin itekkin kantaan tavaroita ja siivoamaan ja kaikenlaista! Siitäkin sai hyvää ajanvietettä :) Nyt mul on enää viikko kepeillä ja sit vihdoin pääsen toimimaan taas paremmin. Täydellinen liikuntakielto mulla on 14. syyskuuta asti kylläkin, mutta pääsenpähän ainakin kävelemistä harjoittelemaan. Ehkä se elämä jatkuu vielä.. Mut paljon jaksamista sulle, tiiän miltä susta tuntuu! ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kauhistus, sulla on mennyt ihan koko kesä! :( ihan kamalaa... voimia paljon sulle <3

      Ja kyllähän se elämä jatkuu, tämä on levossa kuitenkin suht kivuton etten esim. särkylääkkeitä ole joutunut ottamaan yhtään. Raskainta tässä onkin juuri tuo pettymys ja se, ettei pysty tekemään mitään. Kädetkin kun on kepukoille varattuna.

      Toivotan sulle paljon hyvää ja tsemppiä, oot jo voiton puolella!!♥ :)

      Poista
  7. Hyvä kuitenkin, että sait nopeasti tulokset. Parilla kaverilla ollut myös rasitusmurtumaa jaloissa mutta eivät ole totelleet lääkärin määräyksiä olla liikkumatta. Niinpä syövät tosi paljon särkylääkkeitä ja heidän mielestään on hyvä lahja kun saavat 200 pilleriä...että koita kestää, kyllä kaikesta selviää.
    Itse kärsin aikoinani vuoden nivelsiteiden menosta, koska lääkärit eivät löytäneet jalasta mitään vikaa. Koko ajan liikkuessa jalkaa särki, mutta kun sen piti olla kunnossa. Lopulta toinen lääkäri keksi syyn ja leikkaukseen pääsin. Vieläkin tosin kärsin tästä yli kymmenen vuoden jälkeen, koska jalka ei edelleen kestä rankkaa urheilua ja nivelet särkevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tää vamma täytyy ottaa ihan tosissaan, kun tavoitteena on kuitenkin nuo maratonit ym. pitkän juoksun kisat tulevaisuudessa. En todellakaan halua, että yksi nuorena huonosti hoidettu vamma tulee vaikuttamaan suunnitelmiini vielä vuosia myöhemmin. :) Sempä takia erikoislääkärille tahdoinkin että oikean diagnoosin ja hoidon saisin, sillä juoksu on laji jossa helposti rikkoo itsensä.

      Poista
  8. Mä niin tiedän miltä susta tuntuu! Itse onnistuin murtamaan nilkkani ihan kesäloman alussa, ja se on siitä asti ollut kipsissä, tosi enää viikko jäljellä! Koko kesältä on jääny kaikki lenkkeily, ratsastaminen, uiminen ja ihan kaikki mahdollinen väliin ihan vaan tän jalan takia. Ja toi kepeillä käveleminen kyllä on ihan superärsyttävää, niitä oon jo joutunu tän melkeen 7 viikkoa kestämään! Siitä huolimatta oon kuitenkin käyny esim kavereiden mukana rannalla istumassa (kyllä, mopon kyydillä olen kulkenut :D) ja Jumbossa shoppailemassa, joten kyllä hätä keinot keksii ja keksit varmasti jotain tekemistä vielä tän sairaslomankin ajaksi :) Jos ei muuten, niin eikös leffailta kavereiden ja valtavan ruokakasan kanssa ole ihan mahtava tapa viettää aikaa? :)
    -Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toi on kyllä tosi kamalaa! :( Koko kesä mennyt siinä sitten... Ja jep, tässä on kyllä tullut tehtyä aika paljon luovia ratkaisuja - kepit ovat päässeet kyllä mukaan niin järveen kuin baariinkin ;D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)