sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Hyvä tulosputki jatkuu!

Wii, vihdoin korkattiin tämän syksyn kisakausi Peten kanssa!

Olen metsästänyt sopivia luokkia jo pitkään, mutta tuntuu että kaikkialla 60-70cm luokat ovat clear round -luokkia. Orimattilassa lauantaina oli pienet estekisat, jossa oli kuin olikin 60cm luokka kivalla arvostelulla. Päätinkin osallistua sinne Peten kanssa, ideana lähteä pitämään hauskaa!

Verryttelyssä poni oli melko tahmea, kuten lähes aina. Kävelin pitkään ja verkkasin rauhassa, kun olimme kerrankin etuajassa kisapaikalla. Otin ihan vain muutaman hypyn. Peruspystylle tuli hyvä hyppy, mutta porttia poni kyttäsi ja meinasi stopata. Mietin jo siinä vaiheessa, että mitenhän tässä käy...

Hui! En mene >:|
Okei, kyllä tästä pääsee...!
Kisamaneesissa sai ottaa ennen starttia hypyn kakkosesteen siniselle portille. No, Petehän meni ja stoppasi siihen! En vain saanut sitä yli. Saimme luvan tulla este uudestaan, ja silloin poni ylitti sen ihan ok.


Rata siis kyllä jännitti, sillä tiesin että ko. esteen lisäksi Pete kyttäisi vitosestettä, harmaata porttia. Heti ekalle esteelle poni kolautti, mutta sitten alkoi sujua ihan hyvin! Huomasin näin jälkeenpäin, että annoin ponin laukata paljon pidempänä kuin aiemmin. Maneesi oli aika pieni, ja vähän huonon ennakointini takia parille esteelle tuli aika tiukat tiet. Mutta puhdas perusrata kuitenkin! Uusinnassa uskalsin ottaa aika lyhyitä teitä, poni vaikutti taas olevansa niin 110% messissä. Puomitkin pysyi ylhäällä!



Lopputulokseksi tuli siis 0-0vp ja voitettiin luokka :) Osallistujia ei ollut paljon, joten eniten ylpeä oonkin ponin näppäryydestä. Alkukyttäilyn jälkeen se kulki taas kuin ajatus ja radalla oli hauskaa! Varmaan katsotaan vielä parit hypyt syyskaudelle, kun ponikin tuntuu tykkäävän touhusta taas niin paljon. Kivaa vaihteluahan se on itsellekin käydä välillä kotikentän aitojen ulkopuolella!


Olen kyllä niin mahdottoman kiitollinen ja ylpeä tuosta pikku pappaponista! Se on niin pirteä ja innokas, ja kulkee nykyään niin kivasti. Mutta miten se meni, viinikin paranee vanhetessaan vai kuinka... ;D




Postauksen kolme ensimmäistä kuvaa c. Tiia Töyrälä, suurkiitokset! :)

10 kommenttia:

  1. Oii ootte niin ihania ♥ Missä teillä on seuraavat kisat ja milloin? :3 <3

    http://tiiajamaistro.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, tekin ootte ♥♥ :') Peten kanssa mennään varmaan marraskuun alussa Eholle hyppäämään. Denisen kanssa haluaisin kauheasti mennä jo ensi viikonloppuna Jokelaan, mutta en kyllä yhtään tiedä siitä vielä varmaksi :D

      Poista
  2. Vau, onnea! :) Hyvältä näyttää teijän meno! :)

    - Mimmi

    VastaaPoista
  3. Onko sulla nämä vain omia hevosia? Ootko koskaan ajatellut, että esim. vuokraisit vielä jotain vierasta hevosta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nämä on vain omia! :) joskus ajattelen toki, että olisi kiva vuokrata ja päästä ratsastamaan isommilla hevosilla. Rahaa uppoaa kuitenkin niin paljon jo näihin, ja lisäksi aikakin on välillä melko kortilla :)

      Poista
  4. Ootko suunnitellu esim. mitää ylläpitoheppaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, sillä valitettavasti ei resurssit riitä neljän hevosen ylläpitokustannuksiin :/ ja kiirettäkin näiden kanssa on sen verran, etten tässä tilanteessa nää järkeväksi ottaa vielä yhtä hevosta, jota liikuttaisin päivittäin ja maksaisin sen kulut. Yksinkertaisesti mahdotonta tällä hetkellä :<

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)