lauantai 29. marraskuuta 2014

Energiapommit (varsinkin termiitti-Pete)

Ponit jos jotkut ne osaa piristää! Vaikka minullakin on meneillään se perus marraskuumasisväsymys (aka kääriydy burritoksi peittoihin, selaa Netflixiä ja roiku Steamissa pelaamassa koko sateinen iltapäivä), ponien loputon energia se saa vain hymyn huulille. Tänään pitkästä aikaa sain ratsastettua ponit kunnolla, hyvällä pohjalla ja kaikessa rauhassa. Tai no rauhassa ja rauhassa, kun ponit olivat ihan täynnä energiaa...

Pete varsinkin on ollut nyt ihan mahdoton! Yksi päivä eräs tallin hepoista karkasi tarhasta ja meni meidän ponien tarhan aidalle notkumaan. Pete oli tietysti heti ensimmäisenä mennyt hepalle uhkailemaan ja suojelemaan haaremiaan (eli Deniseä ja ihanaa pikku shettistammaansa). Lopputuloksena ponilta on takaosasta lähtenyt karvat. Mitään muuta ihmeellistä onneksi tapahtunut, karkuteillä ollut heppa on varmaan joutunut sylkemään koko loppupäivän karvoja suustaan, haha!

Ponin muhkeat karvat vähän peittävät jälkeä ja sen kokoa - tosi siisti jälki anyways!

Eräänä aamuna, kun olin heittänyt ponit ulos ja olin jakamassa heiniä tarhaan, Pete tunki väkisin Denisen heinäkasalle ja hääti tamman pois. Denise siirtyi, mutta Pete päättikin omia kaikki heinäkasat ja rupesi jahtaamaan Deniseä kasalta kasalle - siinä vaiheessa tamma kimpaantui ja pukitti Peteä päin. Jaaaa jäbällä oli mutainen kavionjälki kyljessä. Hahhah, se näytti niin nolostuneelta ja kiukkuiselta yhtä aikaa!

Vähän huono kuva, tuossa kyljessä ja pyörteissä siis mutaiset kavionsipaisut ;D


Palaten tän päivän ratsastuksiin, vooi vitsi kun molemmat ponit kulki niin mainiosti. Ei kyllä yhtään harmittanut viettää koko perjantai-iltaa tallilla, kun ponien kanssa touhuillessa tuli niin hyvä fiilis!
Muutenkin tällä hetkellä kaikki tuntuu taas vähän valoisammalta, vaikka elelläänkin nyt vuoden pimeimpää aikaa. Olen vetänyt koko syksyn niin hurjalla haipilla, että jossain vaiheessa on pakko pysähtyä.

tuituii! 

Nyt olen taas saanut vähän kiinni jo pitkään noudattamastani elämänfilosofiastani: anna itsellesi aikaa. Nyt oon pohdiskellut elämää ja omia juttujani, kirjaillut niitä ylös ja kuunnellut ihan liikaa Jari Sillanpäätä. Moi, mulla on kaikki ihan sika hyvin ja abielämä on ihanaa ja en ole aikoihin ollut näin ihmeissäni elämän mahtavuudesta ja silti joskus ainoa oikea ratkaisu on vaan itkeä silmät päästään ja syödä dominoita.



Mä vannon ja vannon ja vannon 
huomenna sekoiluni päättyy 
mut ehkä tiedät 
mä jatkan ja jatkan ja jatkan

4 kommenttia:

  1. Kiva postaus :) Mä tykkään ton biisin sanoista, vaik en ookkaa mikään Jari Sillanpää-fani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, sama juttu :'D kuulin ton ekan kerran jossain ruokamarketissa ja vitsi tykästyin ihan liikaa :DD

      Poista
  2. Niin totta! Itselläni kanssa on tänä "talvena" (hah,missäs se lumi ja pakkanen?) ollut ihan ihme koomaolo,mitään ylimääräistä ei ole jaksanut tehdä ja koko ajan vaan väsyttää, mutta kun kotiin pääsee ja näkee pikkuisen niin kyllä sitä taas löytyy jostain varastosta energiaa ^.^ on ne semmoisia pieniä pörröisiä ensiapupakkauksia <3 mukava postaus oli taas tämäkin, sulla on varmaan täysi työ pitää kaksi valkoista ponia puhtaana näillä kurakeleillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, jotenkin kun näkee pörröiset poninkorvat niin heti löytyy jostain tarmoa :') ja joo... Denisellä on onneksi loimi, niin se pysyy puhtaana, mutta Pete kyllä käyttää nää kelit täysin hyväkseen, ilkeä pikku possu :D

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)