sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Älä pala loppuun!

"Miten ihmeessä oikein jaksat?" On lause, jota olen saanut kuulla paljon viime vuosien aikana. Kysymys koskee siis hevosharrastustani(lue: elämäntapaani). Koska kaikki kolme poniani asuvat itsehoitotallilla, olen vastuussa niiden hoitamisesta 24/7 - aamuaikaisesta iltamyöhään.

Miten ihmeessä kaiken muun elämänkiireiden ohella voi olla palamatta loppuun hevosharrastuksessa? Tässä ehkäpä tärkein vinkki: älä osta omaa hevosta. Huoleton on hevoseton, ja on täysi fakta, että tuntiratsastajana tai hevosen vuokraajana tämä harrastus on huomattavasti rennompaa, huolettomampaa sekä halvempaa. Kun isosta eläimestä on vastuussa täysipäiväisesti, väistämättä tulee stressin hetkiä.

Mutta koska tämän vinkin kertominen kolmen ponin omistajalle on täysin turhaa, joudun turvautumaan muihin keinoihin selviytyä niin, että tästä ponipaljoudesta pystyy nauttimaankin. Mielelläni kuulen myös teidän vinkkejä, millä te lukijat jaksatte heppojen kanssa! :-)


Välillä motivaatio tähän lajiin on ihan mieletön. Esimerkiksi viime syksynä treenasin heppojen kanssa tosi paljon, kun olin loppukesästä ollut kuusi viikkoa liikunta/ratsastuskiellossa. Hinku hepan selkään oli hullu!


1. Älä rehki liikaa
Fyysinen väsymys vaikuttaa henkiseen hyvinvointiin, ja toisinpäin. Jos väsyttää tai stressaa jonain päivänä liikaa, kannattaa suosiolla vähän löysäillä ja tehdä vain pakolliset tallijutut.
Jaan usein kolmen ponin liikutukset 5-6 päivälle, ja näinä päivinä liikutan 2-3 ponia. Keskityn kunakin viikkona vaihtelevasti eri poneihin, eli joinain viikkoina esimerkiksi Denisellä saattaa olla hyvinkin kevyttä, joinan viikkoina menen sitten enemmän. En henkilökohtaisesti jaksaisi kovin pitkään vetää joka päivä kolmella hevosella kunnon hikitreenejä!


2. Pidä vapaapäivä
Jatkaen edelliseen vinkkiin, pidän viikossa 1-2 "hevosetonta" vapaapäivää - eli teen vain pakolliset tallijutut (ruokinnat, siivoukset ym.), enkä liikuta yhtäkään ponia, tai korkeintaan yhden elukan kevyesti. Parhaimmaissa tapauksessa saan poneille ainakin osaksi päivää hoitajan. 
Vapaapäivinä teen kaikkea kivaa: yökyläilen, käyn leffassa, dataan, urheilen muilla tavoin tai monesti on tullut ihan vain nukuttua monia tunteja ja ladattua akkuja. Yleensä tällaisten päivien jälkeen tulee jo hirmuinen ikävä heppojen luo ja satulaan!

Nykyään me kilpaillaan vaan huvikseen - välillä ihan hyvin tuloksin!
Vironmäki 60cm voitto, lokakuu 2014

3. Älä aseta liian suuria tavoitteita
Olen huomannut, että väsähdän nopeasti, jos asetan itselleni liian suuret tavoitteet ja tajuan kauden puolivälissä, etten niihin pysty ylttämään. Liialliset paineet tappavat intohimon. Heppailusta on nykyään tullut itselleni huomattavasti rennompaa - suunnittelen jonkun verran kisoja, mutten tavoittele mitään tuloksia tai luokkanousuja: keskityn lähinnä vain tulemaan paremmaksi ja hevosystävällisemmäksi ratsastajaksi. 
Senpä myötä ei haittaakaan, vaikken saisikaan rakennettua hevosille joka kausi tikkiä kisakuntoa; tärkeintä on vain se, että poneillani säilyy hyvä peruskunto läpi vuoden.


Peninan valmennuksessa 4/2014

4. Valmentaudu
Oppiminen lisää motivaatiota lajissa kuin lajissa. Valmentautuminen tuo muutenkin kivaa vaihtelua ainaiseen itsekseenratsasteluun. Minulla menee tämäkin sykleissä - joskus valmentaudun ahkerasti, monta kertaa kuukaudessa, välillä taas tulee pitkiäkin taukoja. Hyvän valmentajan löytäminen on sekin äärimmäisen tärkeää! Itselleen epäsopivalla valmentajalla ei saa kuin huonon fiiliksen ratsastukseen.


Lomilla tulee ratsastettua paljon ahkerammin, kuin rankkoina koulujaksoina. Ja se on ihan okei!


5. Keskity hevosiin enemmän, kun muilla elämän osa-alueilla on rennompaa
Kaikkeen ei yksinkertaisesti riitä aika. Kun minulla koulu painaa pahasti päälle, ei auta muuta kuin lyhentää aikaa heppailusta. Hevosillekin tekee välillä ihan hyvää, kun on vähän rennompia aikakausia. Kun koulussa on kevyempiä jaksoja, hevosiin voi ja jaksaakin panostaa taas enemmän.


Tee heppojenkin kanssa välillä muutakin kun vain otsa rypyssä puurtamista. Mukavaa vaihtelua molemmille!

6. Harrasta muutakin
Olen huomannut tämän yllättävän tärkeäksi! Toisella urheilulajilla saa kehitettyä sellaisia lihaksia, jotka ei heppaillessa välttämättä kehity - mutta parantunut fyysinen kunto vaikuttaa automaattisesti omaan jaksamiseen ja myös ratsastukseen. 
Itse saan paljon virtaa ja virkistystä heppailuun toisesta lajista. Yleensäottaen urheilen muulla(kin) tavoin pari kertaa viikossa. Lajeinani on ollut mm. juoksu, uinti, kuntosaleilu, kotitreenit, itsepuolustus, pyöräily, salibandy... Vaihtelen lajia joko viikottain, tai yleisimmin innostun jostain lajista pitkäksikin aikaa.


7. Pidä itsesi hyvänä!
Tällä tarkoitan terveellisiä elämäntapoja monelta kantilta. Terveellinen ruokavalio, riittävä lepo ja hyvät sosiaaliset suhteet tukevat myös jaksamista heppaharrastuksessa. Syö hyvin, nuku riittävästi ja ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ymmärtävät harrastuksesi ajanvievyyden. Kun muu elämä on kunnossa, puhtia heppailuun riittää ihan eri tavalla!
Olen tajunnut, kuinka tärkeää tämä ihan oikeasti on. Koitankin nukkua joka yö vähintään kahdeksan tuntia, pyrin syömään säännöllisesti ja kunnon safkaa (...tosin on myös näitä viikonloppuja, jolloin vedän pelkkää kiinalaista ja kakkua :'D) ja hengaan tärkeiden ihmisten kanssa. Jaksan tehdä paljon enemmän niin koulu- kuin heppajuttuja!


Rapakuntoisena varsinkin Denisellä hyppääminen on ihan mahdotonta...:D Todettu on!


8. Pyydä apua
Sanon suoraan, etten todellakaan pystyisi vuodesta toiseen hoitamaan kolmea hevosta yksin 24/7. Äitini on valtavana apuna tallihommissa, ja jaammekin harrastuksen yhdessä. Jos oikeasti väsyttää, ei kannata jatkuvasti vain puskea läpi harmaan kiven. Apua on yleensä saatavilla, ja siihen kannattaa tarttua! 


9. Hyväksy huonot päivät
Jonain päivinä kaikki voi mennä pieleen, tai ainakin tuntua siltä. Yleensä heppailu auttaa tähän murheeseen, mutta välillä on myös ihan OK ymmärtää, että parasta on vain kääriytyä peittokasan alle itkemään ja mussuttamaan Tuplamaxia. Älä touhua liikaa, vaan anna itselle aikaa mököttää. 
Minulla auttaa monesti muutaman tunnin päikkärit ja hervoton itkeminen. Kirjoitan yleensä myös nämä huonot päivät päiväkirjaan. Jos näitä päiviä alkaa tulemaan liikaa, tiedän jotain elämässäni olevan vinossa. Yleensä nämä ovat vain täysin normaaleja tiettyyn aikaan kuukaudesta tulevia itkuraivareita :D

Heppailun pitäisi olla kivaa - siksihän tätä tehdään, eikö?
Kivat kotihyppelöt elokuussa 2014 :3

10. Myönnä, jos et jaksa
Mielestäni tämä parisuhteeseen liittyvä sitaatti sopii myös mihin tahansa elämäntilanteeseen:
If you're in a relationship and all you do is cry everyday,
you'll need to stop and ask yourself:
"Am I dating a human or an onion?"

Jos tilanne kuin tilanne tuntuu pahalta päivästä ja viikosta toiseen, kannattaa pohtia, mitä omassa elämässä voisi muuttaa. Itse olen saanut helpotusta hetkellisistä lomista ja irtiotoista, joissa saa edes muutaman päivän ajan miettiä jotain muuta kuin stressaavaa asiaa. Jos heppailu on väsyttänyt erityisen paljon, olen pyytänyt apua ja viettänyt vähemmän aikaa tallilla - pian se hevoskärpänen on taas alkanut kutittelemaan tallille!


Tässä oli mun vinkit, mielelläni kuulisin teidänkin :-) Heittäkää kommenttia! 

Palailen normaaleihin kuulumisiin myöhemmin. Minulla on ollut to-del-la hektinen alkuvuosi, ja samalla vauhdilla mennään ainakin vielä viikko... Katsotaan, mikä menoni on sen kauanodotetun lukuloman alkaessa :-D

16 kommenttia:

  1. Ite jaksan oikeestaan ihan samoilla vinkeillä kuin sinäkin :D

    VastaaPoista
  2. Itkupotkuraivarit silloin tällöin auttaa aina! :D Mitä kirjotat nyt keväällä? Muutenkin toimivia vinkkejä myös hevosettomalle, koska yksinkertaiset asiat tuppaavat unohtumaan helpoiten. Mulla toimivin kombo on ensin ne itkupotkuraivarit, sitten suklaa, maratoni lempparisarjaa ja kunnon yöunet :) Joskus voi myös perua kaikki menot esim. viikonlopulta ja hautautua koko vkl:ksi peiton alle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sovellan näitä vinkkejä kyllä muuallekin kuin heppailuun. Varsinkin koulussa jaksamiseen tarvitsee vaikka mitä taikatemppuja... >:D Kirjoitan nyt keväällä vielä äidinkielen, A-englannin, pitkän matematiikan ja historian. Lukemista siis riittää, motivaatiota ei niinkään. :'D

      Itkupotkuraivarit kyllä toimii ihmeellisen hyvin, ja peitto on aina paras kaveri<3 ja toisinaan toi suunnitelmien peruminen! Varsinkin jos arkena joutuu viilettämään aamusta iltaan, ei aina voi jaksaa tehdä viikonloppuna mitään, vaikka olisikin kuinka kivaa tekemistä tulossa. Ja suklaa!! Sitä ei voi unohtaa ;D

      Poista
  3. Kun ei oikeasti jaksa ja hevonenkin tuntuu taas kerran hirveältä niin kaveri vain hevosen selkään! Hevosellekkin mukavaa vaihtelua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on hyvä!! Paitsi surkealla säällä ei kyllä saa ketään sinne selkään, paitsi ehkä innokkaimmat heppatytsyt :D kiitos!

      Poista
  4. Tuo, että harrastaa jotain muuta lajia ratsastuksen lisäksi, toimii mullakin! Mulla on oma hevonen (tosin täyshoitotallilla) ja pelaan sen lisäksi jääkiekkoa ja kaukalossa on pakko keskittyä kiekkoon eikä huonosti menneeseen valmennukseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! :D ja ihanaa välillä päästä sisälle halliin hikoilemaan ja urheilemaan, eikä pelkästään aina vain tarvo ponien kanssa tuulessa ja tuiskussa... :D toisesta harrastuksesta saa kivaa uutta näkökulmaa ja innostusta heppailuunkin :)

      Poista
  5. Tosi kiva postaus, hyviä vinkkejä ja oon ite ihan samoilla linjoilla! (:

    VastaaPoista
  6. tosi kiva postaus! :-) itellä ei melkein koskaan oo tunnetta ettei jaksais, lähinnä vain tekemisenpuutetta. tosin sitä omaa hevosta ei tallista löydy...:P pitäis varmaa aloittaa joku toinenkin harrastus, ratsastus kerran viikkoon ei ihan riitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oikeastaan mikä tahansa liikuntalaji auttaa myös ratsastuksessa. Joskus tosin tekemisenpuute on ihan kiva tunne... :D ettei aina tarvitse olla ryntäilemässä paikasta toiseen!

      Poista
  7. Mulla on oikeastaan tavallaan vain yksi hevonen hoidettavana, onhan tuossa pihassa tuo shettiskin mutta ei se paljoa vaadi.. Itse alan olla jo aika loppuun palanut, kun ei oikeasti ehdi tehdä mitään muuta.. Kun koulumatkat on vielä sen 40 minuuttia suuntaansa :/ Kesäisin on helppoa kun ovat ulkona, ja silloin on enemmän vapaa aikaa. Joten kesää ja koulun loppua odotellen.. I feel u!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toi on ihan tosi kurjaa! :( itsekin muistan, kuinka loppuunpalaneena arki oli vain harmaata schaissea, kun pitkät koulupäivät painoivat päälle, ja koulumatkat venyivät kyyditysten takia.

      Tosi paljon tsemppiä sulle!<3 onneksi kevät tulee kohta - vaikka kiirettä riittää, lämpöinen ilma ja auringonpaiste saa arjen heppojen kanssa tuntumaan yleensä edes hitusen paremmalta.. :-)

      Poista
  8. I know that feeling bro, vaikka heposet eivät olekkaan vaikuttaneet tähän loppuunpalamiseen. Kun päivät menevät töissä 8 h, sen jälkeen kouluun 3 h ja siihen päälle kaikki tehtävät, kotityöt, parisuhteen aika jne. ei oo helppoo. Kun syö huonosti, ei liiku, vaan menee pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, unohtaen itsensä ja oman hyvinvoinnin kokonaan, on loppuunpalamisen ainekset käsillä. Itseäni auttaa totaalinen pysähtyminen, vapaapäivä kaikesta kiireestä, saan tehdä mitä haluan ja miten haluan, jos haluan nukkua, saan nukkua, ilman huonoa omaatuntoa, voi kun ois taas pitänyt tehdä sitä ja tätä. Muista pyytää apua ja sanoa jos et jaksa, kyllä asiat aina hoituvat, vaikka omalla painollaan! :) Täytyisi taas löytää aikaa tulla moikkailemaan teitä, Deniseä on jo ikävä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, omasta hyvinvoinnista (niin fyysisestä kuin psyykkisestä) huolehtiminen on kyllä ihan ensisijaisen tärkeää, vaikka se meinaa kiireessä niin helposti unohtua! Ja joo, tervetuloa heppailemaan :3 täällä on nuita kaviokkaita niissä määrin että ratsastusapu kyllä kelpaa :)

      Poista

Suuri kiitos kommentistasi! :)